Olemme aloittaneet kerhoilu-uran. Olen hämmästynyt siitä valtavasta tarjonnasta, joka täällä on päivä- ja etenkin perhekerhojen suhteen. On MLL:n perhekahvilaa, seurakunnan perhekerhoa, äitien itse organisoimaa kerhoa, muskaria, liikuntakerhoja useampaa sorttia jne... Kaikkeen ei edes ehdi ja jaksa lähteä mukaan. Lappeenrannassa (10 kertaa suuremmassa kaupungissa vs. nykyinen asuinkuntamme) meille oli tarjolla, kuvitelkaa nyt, yksi kerho. Syyksi veikkaan sitä, että täällä ei voida istua kahviloissa (eh, koska niitä ei ole) ja iso osa äideistä on kotona lasten kanssa, eikä töissä. Kerhoista saa vertaistukea, keskusteluapua, leikkiseuraa, kupin kahvia tai teetä ja vaikka hetken omaa rauhaa hyvän lehden parissa. Houkuttelevaa!
Kerhouran aloitus oli meille molemmille mieleinen. Akseli saa sosiaalisia ärsykkeitä, minkä seurauksena nukkuu paremmin päivällä ja yöllä, mistä sitten taas äiti tykkää. Kerhossakin mitä isompi härdelli ja mekastus ympärillä, sitä paremmin jätkä nukkuu. Ja äiti saa aikuista seuraa, äiti saa keskustella!
Huomaan nimittäin olevani jokseenkin kade miehelleni, joka saa käydä töissä (ja joka on varmasti kade siitä, että minä saan olla kotona). Olen yllättynyt sitä, kuinka lapsi rajoittaa aivokapasiteettiani. Olen taantunut keskusteluissa guu-guu / aas-töks-töks-töks -asteelle. Tästä syystä myös yritän pitää yllä mahdollisuuttani opiskella ja vääntää opinnäytetyötä. Kaipaan myös aivoille tekemistä, ehkä salaa pelkään niiden jäävän muuten guu-guu -aivoiksi?
Joten hei sinä äiti siellä, kun vauva on kasvanut vastasyntyneestä pikkuvauvaksi, ja alat olla kypsä neljän seinän sisällä, parhaimmaissa tapauksessa koko kauneimman kesän kaihtimet kiinni kökkineenä, niin vinkkini on, että älä jää konkreettisesti sinne kotiin. Muuten turhaudut äkkiä elämääsi ja mikä vielä pahempaa, lapseesi. Käy kerhoissa, perhekahviloissa, tapaa muita äitejä ja aikuisia. Ja pidä aivotoimintaasi yllä. Maidon tuotantoa ylläpitävä prolaktiini-hormoni tekee sinusta muussa tapauksessa pian zombien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti