Joulukortteja

Posti toi tänään ensimmäiset joulukortit. Ripustettiin ne pyykkipojilla roikkumaan keittiön suurten ovien yläpuolelle. Ensimmäinen pala joulua ehkä, vaikka aloitinkin aamuni sanomalla: "Joulu tulee tänä vuonna liian aikaisin." Ei minulla ole vielä ollut yhtään joulumieltä, vaikka lahjatkin on jo ostettu. Paitsi että korteissa oli nättejä sanoja, ystävien terveisiä, niissä oli myös kauniita kuvia. Visuaalisesti korteilla on paljon annettavaa. Joulukorttien, niinkun yleisesti muittenkin postikorttien aiheet ovat aina heijastaneet monenlaisia ympäristön tapahtumia ja kohteita. Ja niistä välittyvät ajalliset ja alueelliset kulttuurierot. "Joulunviettopaikka näyttää olevan korteissa mieluummin metsän keskellä oleva punainen mökki ilman sähköjä, kuin moderni keskuslämmitteinen kerrostalo. Joulukorteissa ei näy ylimääräisiä teknisiä vempaimia." kertoo nettilähde. Onko toiveidemme joulu edelleen takkatulen lämpöinen? Onko omituista, ettei korteissa näy nykyjoulumme kaupallisuus? Mitä sinä viestit joulukorteillasi, tai millaisia aiheita sinun korteissasi löytyy? (Lähde: Verkkouutiset)

"Musta tulee kuuluisa!"

"Verilöylyn syy: Ampuja halusi kuuluisaksi." Uutisotsikko Iltasanomissa 6.12.2007. Kahdeksan ihmistä ja itsensä Omahan kaupungissa Nebraskassa surmannut nuori mies hehkuttaa itsemurhaviestissään, että nyt minusta tulee kuuluisa! Minä jätän tässä tietoisesti herran nimen mainitsematta. Se siitä julkisuudesta. Edellisen merkinnän huomionhakuisuus-motiiviin viitaten tämä tuntuu pisteeltä i:n päälle. Minua suorastaan suututti eilen kuulla itsenäisyyspäivän paraatin puheessa puhuttavan vielä Jokelan tragediasta, siitä kuinka kansakuntaamme tapahtunut jätti syvät arvet. Jättihän se varmasti, en minä sitä vähättele. Sotia kokenut maamme kohahtaa jokaisesta ampumavälikohtauksesta ja jotain olisi varmaan vialla, ellei näin olisi. Rajansa kuitenkin kaikella. Myös median mässäilyllä joukkoitsemurhista.

Jokelan koulusurmien uutisointi

"Jokelan tragedian tutkintalautakunta ryhtyy selvittämään myös tiedotusvälineiden toimintaa kriisin aikana." Uutisotsikko Iltalehdessä 21.11.2007. Kuulin radiosta, että eduskunnalle luovutettiin adressi, jossa moitittiin tiedotusvälineiden edustajien toimintatapoja kriisipaikalla. Sen mukaan uhrien omaisia ja silminnäkijöitä oli esimerkiksi maaniteltu, seurattu ja ahdisteltu puhelimitse. Ei mitään uutta, näkihän tuon saman jokainen uutisia seurannut. Mikä on median tehtävä tällaisen tapahtuman osalta? Tuleeko median välittää kaikki mahdolliset tunneskaalat, valita eniten surevat haastatteluun, luoda ihmiskohtaloita penkomalla uhrien henkilötietoja ja menneisyyttä? Myyrmäen pommi-iskun ja näiden "koulusurmien" kuten media Jokelan tapahtumia nimittää, yhtenä motiivina on täytynyt olla huomionhakuisuus. Eikö media nyt toimi juuri kuten iskujen tekijät ovat halunneet sen toimivan? Ruokkiiko tällainen median käyttäytyminen lisää vastaavanlaisia kriisejä? Eikö meille, suurelle yleisölle, olisi riittänyt vain tapahtuman uutisointi! Monet suomalaiset järkyttyivät jo itse tapahtumasta, pitääkö meitä vielä järkyttää kiusaamalla viattomia, tapahtuneesta kärsiviä ihmisiä? Tunnen suurta myötätuntoa niitä surunkeskelle joutuneita ihmisiä kohtaan, joita kiusataan kriisipisteen ovella kysymyksillä "Miltä sinusta nyt tuntuu? Menetkö jatkossa kouluun hyvin mielin, vai jäävätkö ammuskelut mieleesi loppuelämäksesi?" Iltalehden jutussa mainitaan median edustajien olevan ymmällään kritiikistä. Mitä?

kotiinpaluumasennus

pääsin juuri kotiin. ja haluan jo takaisin. vaikka eilen porukalla veikkailtiin, ettei kukaan varmaan halua 2,5 viikon tiiviin yhdessäolon jälkeen nähdä ketään ihan hetkeen, niin voin ainakin itse myöntää jo ikävöiväni muuta matkaporukkaa. ei enää voi hipsiä sukkasillaan naapurihuoneeseen, eikä höpöttää tyttöjen kanssa yömyöhään mieltä painavista jutuista. ei käydä hakemassa kolmioleipiä co-opista tai meal dealeja bootsista. ei mennä enää salaa lounaalle king's collegeen eikä istua iltaa eaglessa. kotiinpaluushokki! suomessa on kylmä, loskaa ja pimeää. pää on sekaisin kaikesta, ei oo nälkä (enkä osaa edes nauttia tuoreista ruispaloista ja hanavedestä) ja nukuttaa koko ajan. jollen toivu tästä viikossa, haluaako kukaan muu takaisin Cambridgeen?

lontoo

lontoo oli vauhdikas. ekana aamulla käytiin british museumissa. siellä oli mm. kleopatran muumio. röntgenkuvista näki luurangonkin sisällä, hrr. nähtävää oli enemmän kuin aikaa. jos suunnittelet visiittiä niin jo ilmasten näyttelyiden kiertämiseen kannattaa varata päivä pari. siellä kun on niin paljon kreikasta ja roomasta varastettuja temppelin paloja, egyptin muumioita ja ihmisjäänteitä, aasian historiaa. ja no, vaikka mitä. sit ostettiin metrokortti ja ajettiin waterloohon kattoo london eyeta, mut siihen oli tunnin jonot ja ajelu kesti puol tuntia niin skipattiin se. käveltiin sieltä big benille ja westminsteriin. sit trafalgar squarelle ja puiston läpi buckinghamin palatsille. suunniteltiin ihanaa punaviini piknikkiä siellä puistossa niillä kansituoleilla mitä siellä lainailtiin ilmaseks, mutta käveltiin kuitenkin syömään italialaiseen ravintolaan. ja käveltiin piccadillylle mistä mentiin metrolla harrodsille. prada, cucci, louis vuitton, jimmy choo... haluun muutaman lisänollan tililleni, ok! sieltä sitten taidettiin mennä metrolla taas oxfordstreetille ja nähtiin piccadillyllä elisa ja susanna ja susannan skotlantilainen kaveri, joka näytti meille chinatownista ruokapaikan ja sit mentiin sohoon pubiin ja lopulta käveltiin taas piccadillylle ja mentiin king's crossille. ja siitä junalla tänne takaisin. sain kuvia mennessä siitä harry potter kärrystä ja laiturista 9 3/4. oli vähän outoa, kun ei tuntunut yhtään siltä, että olisi ollut ulkomailla, saati jossain lontoossa. kai tähän turtuu ja tottuu...

cambridgekuvia vol 2

meijän toinen koulu! ja miun lounas.

Ekat päivät kuvina!

Seuraava kuvasarja kertoo vähän kuvina siitä mitä tähän asti on tapahtunut. suurempina kuvat löytyy täältä.

work in groups!

meillä oli äsken ryhmätyöryhmiin jako täällä hotellilla. se tehtiin intohimojen perusteella. jouduin pitkään miettimään mistä minä innostun, mikä on minun intohimoni ja lopulta sorruin samaan kuin moni muu, pohtimaan sitä liikeideani kautta (näinhän ei pitänyt tehdä). minua kiinnostaa ihmisläheisyys (~asiakaskeskeisyys), mielikuvitus (~ongelmien ratkaisu luovasti), sekä lähi- ja luomuruoka (ja miten nämä liittyy edellisiin, don't ask please.) meijän ryhmä näyttää kuitenkin hyvältä. sanon sen taas. vaikka miun avainsana olikin asiakaslähtöisyys, en silti kadu sijoittumistani itsensä kehittämisryhmään. michael, samu, sani, hagi ja minä muodostetaan tosi hyvä tiimi, joilla jokaisella on jotain annettavaa muille ja paljon opittavaa muilta. keskusteltiin äsken pari tuntia innosta puhkuen siitä miksi haluamme kyseenalaistaa tapamme toimia, miksi meitä kiinnostaa jatkuva itsensä kehittäminen, maailman menon pohdiskelu ja ympäristön kehittäminen/oman tietämyksen avulla auttaminen. en muista hetkeen käyneeni toista yhtä intensiivistä ja intohimoista keskustelua. yhtä vahvoja mielipiteitä, yhtä kiivaita väittelyitä ja yhtä riemastuttavia ahaa-elämyksiä. monet poikien väitteistä voin allekirjoittaa suoralta istumalta, toisiin intän vastaan niiden sotiessa omia näkemyksiäni vastaan ja mikä tärkeintä, minä opin ja kehityn. avoimen ryhmämme ansiosta meillä on todella paljon annettavaa ja jaettavaa. minä opin tänään paljon maahanmuuttajista. islaminuskoisen hagin kanssa käydyt keskustelut saivat minut taas uskomaan ihmisiin, meidän erilaisuuteen ja meidän itsenäisyyteen. olemme vapaita tekemään päätöksen, elämmekö massan mukaan, ihmisten meistä luomien ennakkoluulojen ja odotusten mukaan vai omina itsenäisesti ajattelevina ja itseemme luottavina ihmisinä. kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Pakkaan

Normaalisti matkalle lähtiessä pakkaan mukaan koko omaisuuteni. Hämmestelinkin tänään ensimmäisen koepakkauksen jälkeen vaa'alla, kun laukkuni painoi vain 10kiloa. Anteeksi mitä? Aion viettää 2,5 viikkoa ulkomailla ja pärjätä tällä määrällä? Okei voin tunnustaa, ettei tietokone ja kamera ole laukussa niin painaa vähemmän... 2,5 viikkoa tuntuu pitkältä ajalta, kun mietin, että joudun olemaan koko sen ajan erossa minulle rakkaista ihmisistä. Mutta 2,5 viikkoa tuntuu lyhyeltä, kun mietin että pääsen maailmankuuluun yliopistoon. 2,5 viikkoa on yli puolet kuukaudesta, mutta vain 1/20 osa vuodesta. Minä selviän ja aion jopa nauttia. Ensimmäistä kertaa minusta tuntuu, etten ole menossa ulkomaille vain lomalle. Pakkaan reppuun liiketoimintasuunnitelmaa ja tenttikirjaa, pohdin oliko jossain olemassa jotain yleistä koko ryhmän varustelistaa ja lisäsin Facebookiin "What should I take along with me to England?"-kysymyksen. (Hyvä niin, sillä ilman Minttua olisin unohtanut sateenvarjon.) Ylihuomenna.

viroa.

Sulamisraha-automaat on tietenkin pankkiautomaatti, ja parkimismaja pysäköintitalo. Satu on muinasjutt. Pultsari sopa-joodik ja naimaton on vallaline. Mutta mikä sympaattisinta, palomies on viroksi tuletõrjuja. Innoittajana tälle merkinnälle toimii juuri julkaistu Ulvi Wirénin kirjoittama kirja Hääd pulmapäeva! (Hyvää hääpäivää!). Gummerus.

miij goes to cambridge

"Congratulations! You have been selected to participate in the Entrepreneurial Boot Camp -programme at Cambridge." ai mitä? odotan kovin innolla kyseisiä viikkoja brittein saarilla. tasostaan maailmankuulu yliopisto, osaaminen ja yrittäjyys. sanoja, jotka nostavat tällä hetkellä hymyn huulilleni. kunhan kukaan ei vain alkaisi taas puhua innovatiivisuudesta. puhukaa uudistuksellisuudesta, uudistusmielisyydestä ja kekseliäisyydestä. asioista niiden oikeilla nimillä, avatkaa mitä tarkoitatte. hienot ja nokkelat termit, joiden alle peitetään todellisuus niin, ettei lauseen kirjoittanut/sanonut enää oikein itsekään tiedä mistä on kyse, ovat hei ihan mennyttä aikaa.

ipanapa

etsin tänään tietoa IPANAPAsta. tuosta ah niin paljon hehkutetusta lastenlevystä, jota markkinoidaan lastenmusiikkina, jota aikuisetkaan eivät kyllästy kuuntelemaan. yllätyin uskaliaasta ratkaisusta sovittaa biisejä esimerkiksi jazziksi. kovasti minua viihdytti hyvin rimmaamaan saatu hiphoppii englantii. jos sanojen opettelu on tehty näin kivaksi, en vois ymmärtää miksei sitä oppis huomaamatta. myös lastenhuoneen kapinan rytmiikka kuullosti minusta kivalta. kyllähän tämä ainakin näiden näytteiden perusteella aikuisiin uppoaa, mutta miten on lasten laita? jos tulevaisuudessakin vaihtoehtona on tarjolla smurffeja, pikkuoravia ja muita rasittavia rallatuksia, harkitsen jo vakavasti pitäisikö minun käydä poimimassa levy talteen omia tulevia muksuja silmällä pitäen. ja omia hermojani säästelläkseni. vaikka huina hainaan menetinkin hermoni jo kauan ennen kappaleen puoliväliä... kuuntele biisit tästä. valitse oikean reunan jukeboksista kappale ja kuuntele mitä mieltä ite oot. ps. emin jukeboksi on minusta kiva ajatus. kerrankin kuuli biisit kokonaisina, eikä vain parinkymmenen sekuntin näytettä. miij likes. "Olen hyväntuoksuinen, kotonani täällä, kovin hyväntuoksuinen, kylpytakki päällä. En haise peikolle, en hiekkakakuille, vaan olen pehmeä, ihana ja täydellisen hyväntuoksuinen. No pienen hetken hieman ryppyinen." -Siiri Nordin: Hyväntuoksuinen-

yrittäjyysihmettelyä

minä perustan omaa yritystä. paperit odottavat pöydällä patentti- ja rekisterihallintokeskukseen lähettämistä. sain niiden täyttämiseen hyvää apua yrittäjyydessä kovin kokeneelta isältäni. isä on muutenkin sitä mieltä, että elätän jatkossa itseni täysin oman yritykseni voimin. en tarvitse hamuamaani suojatyöpaikkaa takaamaan tulojani, vaan pystyn pärjäämään omillani. minua vielä arveluttaa ja siksi sängyssä pyörimisen sijaan avaankin macbookin ja kirjoitan tätä. minusta tuntuu, että yrittäjyys valinta on aikanaan tehty puolestani. oli oikeastaan sanomattakin selvää, että tähän leikkiin lähden, vaikka lapsena vannoin etten ikinäkoskaan; minun lapseni saisivat tietää miltä tuntuu, kun vanhemmat ovat joskus kotonakin (no hard feelings anymore äiti ja iskä!). mutta toisin kävi. ihastuin projektipäällikön vastuuseen ja vapauteen. yrittäjyyteen. siihen, että jatkossa teen mitä töitä itse haluan ja milloin haluan ja missä haluan. ja etenkin, miten haluan. vesimiesmäisellä temperamentilla, jatkosta päätän minä. minua pelottaa kokemuksen puute. minulla on tasan vuosi työkokemusta alalta, radiotoimittajan paperit ja pian medianomitutkinto. näilläkö elän loppuelämäni? ikuinen opiskelu ei sittenkään enää kuullosta karmivalta painajaiselta vaan houkuttelevalta vastuusta vapaalta elämäntavalta. vaikka toisaalta, onhan minulla noin neljän vuoden kokemus tiedottamisesta ja toimittamisesta harrastepuolelta. ja kun pääsen eroon yleisestä stereotypiasta kuinka yrittäjyyteen ja siinä onnistumiseen tarvitaan vahva työkokemus ja vankka tietotaito, alan hahmottaa, että minulla on todellisuudessa enemmän kokemusta ja koulutusta kuin monella muulla alan yrittäjällä on ollut leikkiin lähtiessä. niin, että tuleva mainostoimiston tj kiittää ja kuittaa. töitä otetaan vastaan, mielellään.

samsungin väritanssi

kaikkea ne keksii, ihan vaan mainostaakseen. mallia näyttää samsung.

tuloskeskeisyys vs. onnellisuus

”Keskittyminen toiminnan tuloksiin ja ennen kaikkea niihin kiintyminen on myrkkyä.” ”Tekee työnsä antaumuksellisesti, mutta osaa myös päästää siitä irti.” Jos työ, jota tekee on sinällään miellyttävää, on onnellisessa asemassa. Työ ei saisi olla mielekästä vain sen tulosten takia. Se, että minä suunnittelen, sinä myyt autoja ja hän hoitaa ihmisiä on tärkeää. Tärkeää ei ole se, että saan portfoliooni taas uuden näytteen, sinä auton myydyksi ja provikat ja hän parannettua keuhkoputkentulehduksen. Tai onhan sekin tärkeää, mutta ei elämämme kannalta oleellista. Kuitenkin jos ajatusta vie pidemmälle, huomaa, että työn tulokset tuottavat uusia tuloksia ja ainakin minun on vaikeaa kyseenalaistaa faktaa, että julisteella muutetaan ihmisten asenteita, autolla kuljetetaan perheen lapsia harrastuksiin ja yksi ihmishenki on pelastettu. Muistutan itseäni jatkossa siitä, ettei ole väliä millaisia tuloksia teen, niin kauan kuin työni on mielekästä, minä ja läheiseni tyytyväisiä. Niin ja... tulos miellyttää myös asiakasta. Ps. ”Kiintymättömyys ei ole helppoa joogassakaan. Olin heti kertomassa kaikille, kuinka Maricyasana D:ssä sain sormistani kiinni avustamattomana. Olen edistynyt! Onhan se kivaa, kun edistystä tapahtuu, mutta tiedän, että tärkeintä kuitenkin on se tavallinen kiintymätön päivittäinen harjoitus – jossa paradoksaalisesti suurimmat edistysaskeleet tapahtuvat.” i agree. (lainaukset jooga-lehti ananda)

comic!

ensimmäistä kertaa elämässäni kaipaan skanneria. tähän asti halveksimani laite olisikin yhtäkkiä maailman tärkein kapistus. olen viettänyt kaksi iltaa maaten lattialla värikynieni seurassa. nauranut omille hassuille ajatuksilleni, kierinyt itsesäälissä, elänyt jos jonkinlaista tunnekirjoa ja saanut aikaan ensimmäisen sarjakuvan, jonka idea kantaa yhtä strippiä pidemmälle. olen aiemmin hämmästellyt graafisten suunnittelijoiden taipumusta valua sarjakuvien mustaan aukkoon. maailmaan, jota ei oikeasti ole. (niinkuin minun maailmani nyt muutenkaan olisi?) olen pohtinut mistä ne kaikki ideat tulevat, kunnes tajusin, että ne ovat tässä. +++ rohkaisusta tähän kiitän kiroilevan siilin äitiä millaa. nyt minäkin ymmärsin että turha leikkiä muuta kuin mitä on. asennetta on tarpeeksi minussa itsessänikin.

elämää kuilunpartaalla

onko työskentely media-alalla jatkuvan burnoutin partaalla keikkumista? vai onko se vaan nyt? ala on holistisille ihmisille täydellinen, painajainen. yhtäaikaa molempia. flow-ilmiö vie mennessään, mutta on opeteltava sanomaan ei. kunhan on hyvä duuni ja kiva elämä ja kaks lasta ja perhevolvo ja omakotitalo ja westiehauva. rakastavasta aviomiehestä nyt tässä yhteydessä puhumattakaan. kunhan on varaa sanoa ei. järkytin itseäni listaamalla a4sen verran keskeneräisiä projekteja joissa olen mukana.

Elämä on.

Elämässä kun voi olla kaksi tragediaa: se, ettei saa mitä haluaa - ja se, että saa. [nelonen - kaikki kunnossa]

ajatusten aamiainen

Käytä aikaa ihmettelyyn. Ilman ihmettelyä elämä on pelkkää olemassaoloa.

kysy miksi.

äiti ja kaksi lasta kulkivat oikopolkuani. polun haarautuessa pieni poika istui risteykseen ja kieltäytyi jatkamasta samaan suuntaan kuin äitinsä. "tulehan nyt sieltä. sanoit, että haluat olla nopeasti kotona ja tästä oikaisemalla olemme nopeammin kuin tuolta kiertämällä." vastasi aikuisen ääni. "eikun minä haluan tuota toista reittiä." jatkoin matkaani, mutta kuulin kuinka aikuinen intti vastaan lapselleen. kysy miksi, minä kuiskasin mielessäni ja toivoin telepatian kantavan viestini perille. ei ihmistä voi ymmärtää ellei tiedä perusteluita valinnoille, joita toinen tekee elämässään. mitä jos pieni poika pelkäsi toista polkua? jos sillä polulla koira oli käynyt hänen kimppuunsa, hän oli taittanut nilkkansa lumenpeittämään kuoppaan tai oli sattunut jotain muuta ikävää? äiti, ei ehkä tullut ajatelleeksi, että myös pienen lapsen aivot voivat sisältää todellisia syitä hänen valinnoilleen. yksi kysymys ja kumpikin noista kahdesta olisi ollut rikkaampi. kysyitkö? miksi? kaipaan elämääni perusteluita. olen aina ollut huono valitsemaan. kaupan karkkihylly tuottaa minulle suunnattoman ongelman, elämästä puhumattakaan. (paitsi nyt, kun leikin karkinostolakkoa.) kuulen mielelläni muiden perusteluita muodostaakseni omani. kuulen mielelläni miksi pidät toista vaihtoehtoa parempana, miksi sanot asioita tai miksi sinä kuljet aina samaa reittiä. kokeile tänään, kysy joltakin miksi. vaikka olettaisitkin tietäväsi vastauksen. lupaan, että yllätyt.