15 lokakuuta 2010

To believe or not?

YLEn Ajankohtaisen kakkosen tiistainen Homoilta (12.10.2010 järjestetty A2 keskusteluilta) aiheutti melkoisen kirkostaeromisvyöryn ja laajan keskustelun. Katson, että Jumalaan uskovana ja kirkkoon kuuluvana minulla on korteni kekoon kannettavana mitä tulee mielikuvaan omasta kirkostani.

Tykästyin vastavetona liikkeelle lähteneeseen Facebookstatukseen:
Kuulun kirkkoon, johon edelleen kuuluu yli neljä miljoonaa erilaista ihmistä. Kuulun kirkkoon, jonka tärkein asia ei ole homoseksuaalisuus tai sen vastustaminen. Kuulun kirkkoon, jossa voidaan olla eri mieltä monesta asiasta, ja jossa asioista voidaan keskustella. Kopioi tämä statukseesi, jos olet samaa mieltä.
Sillä minä todella haluan kuulua kirkkoon, jonka pääsanoma on edelleen jotain muuta kuin vastustaa erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Minä todella haluan kuulua kirkkoon, jossa asioista voidaan keskustella. Homoiltaan valitut kirkon edustajat eivät mielestäni edusta suinkaan koko kirkon mielipidettä asiasta, heillä ei mielestäni ole oikeutta puhua koko suomalaisen ev.lut. kirkon puolesta eikä heillä todellakaan ole mielestäni oikeutta tuomita ketään, etenkään jos se tulkitsevat Raamattua sanasta sanaan, kuten tässä homokeskustelussa tekivät.

Raamatussa sanotaan vaikka mitä, mikä ei nyky-yhteiskunnassa enää toimi. Raamattu on kirjoitettu parituhatta vuotta sitten. Hyvänen aika sentään, eikö meidän mielipiteidemme pitäisi muuttua yhteiskunnan mukana, elää tässä hengessä ja ajassa? Vai kuinka moni esimerkiksi meistä kirkkoon kuuluvista naisista jättää hiuksensa leikkaamatta, vain koska Raamatussa on niin sanottu?

Haloo! Sen sijaan, että ajatusten mennessä ristiin kirkon kanssa siitä erotaan, niin nyt olisi hyvä aika vaikuttaa kirkon päättäjien mielipiteisiin seurakuntavaaleissa!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

+++ Lisäys 15:09. Äsken saapui tiedote. Hyvä huomata, että arkkipiispa Mäkinen varasti mielipiteeni ;)

Kirkon tiedotuskeskus 15.10.2010

Arkkipiispa Kari Mäkinen korostaa homokeskustelussa kirkon moniäänisyyttä

Kahdessa päivässä kirkosta on eronnut yli 4500 ihmisistä. Arkkipiispa Kari Mäkinen pitää valitettavana ja hämmentävänä sitä, että ihmiset eroavat kirkosta homoseksuaalisuuteen liittyvien kysymysten tai mediakohun takia.

Hän toivoo, että ne kirkon jäsenet, jotka ilmaisevat kantansa eroamalla eivät toimisi niin, vaan osallistuisivat ja vaikuttaisivat kirkossa omalla äänellään.

”Ymmärrän, että monet odottavat, että kirkko näyttäisi selkeämmin hyväksyvänsä homoseksuaalisuuden. Tämän kysymyksen avulla puhutaan paljon muustakin kuin homoseksuaalisuudesta kuten esimerkiksi ihmisten yhtäläisestä arvosta, uskosta, rakkaudesta ja seksuaalisuuden merkityksestä.

Arkkipiispa Mäkinen painottaa, että kirkko on kristillisen arvomaailmansa mukaisesti huomattavasti monikasvoisempi kuin mitä erilaisissa kärjistyneissä keskusteluissa nähdään.

”Nämä reaktiot kertovat sen, että kansankirkko on tärkeä suomalaisessa yhteiskunnassa. Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta toisia kunnioittaen ja kuunnellen.”