27 helmikuuta 2010

Ihmisillä on liikaa aikaa, kun joka asiasta pitää valittaa

Oon tällä viikolla huomannut, että meillä ihmisillä on aivan liikaa aikaa, koska ehdimme valittaa jokaisesta turhastakin asiasta.

Ensinnä: Lappeenrannan teknillinen yliopisto haluaisi käyttää ja mainonnassaan jo käyttääkin enkun kielistä nimeään Lappeenranta University of Technology. Suomalaiset eivät tätä hyväksy. Jopa ministerit ovat ottaneet kantaa, että yliopistojen pitää olla suomenkielisiä! Lappeenrannassa keskustelua käydään siitä, haluaako LUT jatkossa rahoituksensa kotimaan sijaan ulkomailta, kun nimeäkin pitää vaihtaa. Tosiasia: mikään muu Suomen yliopistoista ei sijaitse yhtä lähellä valtakunnanrajaa. Tietääkseni missään muussa yliopistossa ei tähdätä niin paljon kansainvälisyyteen ja sen lisäämiseen kuin Lappeenrannassa. Täällä voi opiskella jopa jo yhteisessä koulutusohjelmassa LUTin ja Pietarin yliopiston kanssa. Keltä se on pois, jos täällä puhutaan enkun kielisestä koulusta, kun puhekielessä se on jo pitkään kulkenut LUTtina? Etenkin kun LTY (jota ministeri käyttää) tarkoittaa Lappeenrannan Työväen Yhdistystä.

Toiseksi: Kempparin Noora Shingler on saanut tällä viikolla reilusti katkeraa palautetta niskaansa siitä, kuinka hän totuuksien ja tutkitun tiedon sijaan laukoo blogissaan omia vahvoja mielipiteitään. (En nosta tähän linkkejä, syystä joka käy ilmi seuraavaksi.) Tosiasia: Bloggaus on mielipiteiden ilmaisua. Annettaisko siis vaan jokaisen ilmaista itseään oman vapaan tahtonsa mukaan, no toki joo muita kunnioittaen. Keskustelu on hyväksi, välillä pitääkin vähän kärjistää ja houkutella ihmisiä tarttumaan aiheeseen. Miusta vastuu on lukijalla siinä, uskooko kaiken sen mitä bloggaaja kirjoittaa absoluuttisena totuutena, vai osaako olla myös kriittinen.

Omasta osaamattomuudesta on sitten turha syyttää muita.

22 helmikuuta 2010

Kannatan pinaattilettujen ideologista pakkosyöttöä!

En oikeastaan ymmärrä, miten viime päivinä on kohistu niin paljon koulun kasvisruokapäivästä. Yhdessä lemppariblogissani, Kemikaalicoctailissa, Noora on joutunut koville ilmaistuaan vahvan mielipiteensä Halla-Ahon taannoisista kommenteista:
"Esimerkiksi Jussi Halla-Aho (perus/sit) arvelee aamun Hesarin mukaan, että "kyse on tietyn klikin ideologioiden pakkosyötöstä, jossa ideologiaa hivutetaan vähän kerrallaan eteenpäin". Ei hyvää päivää! Miten kukaan voi olla tässä asiassa näin urpo? Sori vahva kielenkäyttö, mutta jos poliitikko saa laukoa näin kivikautisia ajatuksia, lauon minäkin."
Tänään maakuntalehteni Etelä-Saimaa tarttui samaan kiinnostavaan aiheeseen. En harmikseni löytänyt artikkelia verkosta, joten pääsen siteeraamaan sitä tällä kertaa aivan itse.

Sain nauraa ääneen niille ihanille 11-12 -vuotiaille jääkiekkoilijapojille, joita lehteen oli haastateltu.
"Pelkälle kasvisruualle pojat eivät oikein lämpene, vaikka sitä olisi tarjolla vain kerran viikossa. Kasvishampurilainen on kokonaan toinen juttu. Sellainen voisi upota.
- Mutta ei pelkkää kasvisruokaa."
Samassa jutussa pojat sanovat, että puuroista mannapuuro on parasta. Ööh, niin. Ja kuinkas paljon siinä on sitä kaivattua lihaa? Mitä mannapuuro on ellei kasvisruokaa?

Pisteet Vuoksenniskalle, jossa rehtori Kurvinen näytti vihreää valoa kasvisruokapäivälle. Sen sijaan jouduin hieman naureskelemaan Lauritsalan koulun rehtori Kososelle.
"Pakon kautta ei hänkään lähtisi syöttämään kasvisruokaa.
- En oikein ymmärrä sellaista. Kouluruoka tänä päivänä on Lappeenrannassa korkealaatuista.
Lappeenrantalaisrehtorit korostavat, että ateriat ovat terveellisiä, turvallisia, täysipainoisia, vaihtelevia ja monipuolisia"

Kaiken huipuksi jutun yhteydessä on Lappeenrannan koulujen ruokalista viikolta 8. Keskiviikkona tarjotaan pinaattikeittoa. Täällähän on jo huomaamatta käytössä viikon kasvisruokapäivä. Vai kuinka paljon pinaattikeitto sisältää lihaa?

Moni vetoaa Nooran blogin vastauksissa, Hesarin mielipidepalstalla, ja muillakin netin keskustelupalstoilla (esim. Kaks plus) valinnan vapauteen: "Ei ketään voi pakottaa syömään kasvisruokaa." Anteeksi, kyllä minut pakotettiin koulussa syömään makkarakastiketta, pinaattikeittoa, stroganoffia tai mitä nyt milloinkin oli tarjolla! En tiedä yhtään peruskoulua, jossa saisi valita itse mitä syö. Sitä syödään mitä on tarjolla, tai ollaan kahdeksan tuntia syömättä.

Kommentissaan Etelä-Saimaan toimittaja Sairanen vertaa kasvisruokapäivää vielä onnettomasti pakkoruotsiin! Ruotsin opiskelu ei vielä pelasta maailmaa, mutta kasvisruoan painottamisella saattaa olla merkitystä meidän hyvinvointiimme tulevaisuudessa?

Olen itse sekasyöjä, mutta painotan mielelläni ruokavaliossa kasvisten määrää. Sen takia, että paitsi että ne ovat terveellisiä, turvallisia, monesti myös täysipainoisia, vaihtelevia ja monipuolisia, ne ovat myös eettisesti kestävämpää ruokaa.

18 helmikuuta 2010

Vapaa päivä!

Vapaa päivä tekee ihmiselle ihmeitä. Muutama peruuntunut oppitunti ja mitä sillä ylimääräisellä ajalla voikaan saada aikaan. Rästiin jääneet koulutehtävät ovat tulleet hoidetuksi, samoin muutama muukin eteenpäin aina vain lykätty artikkeli. Olen vähentänyt pyykkivuoren puoleen, raivannut keittiön pöytää ja kirjoittanut ystävällekin tästä ihastuksen tunteesta! Miehensä hermoja jo usean päivän ajan kiristänyt kiukutteleva vaimo on vaihtunut aurinkoiseen ja iloiseen rouvaan. Määrään jokaiselle heti yhden vapaapäivän toteutettavaksi spontaanisti, niin pian kuin mahdollista. Suunnittelu jätetään pois näiltä päiviltä ja tehdään mitä ehditään ja mieli tekee!

07 helmikuuta 2010

Slow food!

Keittiöihme iski taas tänään. (Todellisuus: Oon siis aika onneton keittiössä.) Onnistun sotkemaan ja soveltamaan, mutta lopputulokset on 50-50. Meillä mies kokkaa; paistaa, keittää, maustaa, hautoo ja usein myös (miun jäljiltä) siivoaa keittiön. Se on taitava kaikessa tässä, joten olen katsonut roolikseni pilkkoa, hämmentää ja avustaa: miehen ohjeiden mukaan. Silloin tällöin sattumalta saatan kuitenkin unohtaa puuttuvan jauhopeukaloni, kaivaa keittokirjan hyllystä tai intoutua jonkin ihanan ruokablogin ohjetta soveltamaan (suurimmat syytteet saa Pastanjauhantaa-blogi ).

Niin kävi tänäänkin. Tarinan kulku on seuraava: Saana oli kirjoittanut Facebookkiin tehneensä kynttilänpäivän-pullia, kun laskiaiseen on vielä viikko ja laskiaispullia teki mieli. Kaivoin Kotiruoka-kirjan hyllystä ja mietin, että taitaa miunkin pullahammasta kolottaa. Erehdyin kuitenkin kysymään mieheltä, että tehdäänkö pullia vai sämpylöitä. No, mieshän ei pullasta pidä, eikä sitä syö. Enkä voi siis olla kovinkaan usein pullantuoksuinen vaimo, saati tulevaisuudessa äiti. Nyyh! No, kuten arvata saattaa, sämpylöitä. Mietin hetken hiljaa mielessäni: plää tylsiä. Selasin kirjaa taaksepäin ja silmiini sattui patongit! Muistin omat viimekesäiset polttarini ja Karoliinan tekemät maailman parhaat valkosipulipatongit. Siitä se ajatus sitten lähti...

Koska ohjeet on tylsiä, lisäsin omaani vehnä- ja hiivaleipäjauhojen lisäksi neljän viljan ryynejä, pellavansiemen rouhetta ja ruisjauhoja. (Niinkuin sanoin, sottaan ja sovellaan! Ja miehen mukaan tästä syystä toisinaan epäonnistun.) Pettymys oli kuitenkin hienoinen kun huomasin, että taikinan pitää antaa seisoa MUUTAMA tunti. Eikö niitä saakaan muka heti? Syötiin, käytiin luistelemassa ja muistin jo unohtuneen turpoamassa olevan patonkitaikinan! Mutta hei! Kirjaimellisesti, annas olla: anna patonkitaikinan seisoa muutama tunti ja tadaa! Nam. No siis oikeastihan slow food on hitaasti herkuttelua, mikä sekin on kovin kiehtovaa!

Ainiin, ne patongit.

1/2l vettä
50g hiivaa
2tl suolaa
1tl sokeria
3 rkl öljyä
Noin 12 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja (in my case: 2dl ryynejä, 2dl ruisjauhoja, 4dl ruisjauhoja, loput vehniksiä ja sitten kourallinen pellavansiemenrouhetta sekaan)

Voiteluun vettä ja keltuainen

Liuota hiiva kylmään veteen. Lisää suola, öljy ja jauhoja. Alusta taikinaa käsin tai koneella, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota pari tuntia. Jaa taikina 2-3 osaan, taputtele tai kaavioi palat pitkiksi soikioiksi ja kierrä ne rullalle. (Rullien sisään voi laittaa yrttejä, juustoa tai valkosipulilastuja niinkun mie tein). Kohota leivät peittämättä, leikkaa kohonneisiin leipiin vinoja viiltoja terävällä veitsellä. Voitele (tai pirskottele vettä). Paista 225°C lämmössä 15-20 minuuttia. Jäähdytä peittämättä.

02 helmikuuta 2010

Junamatkalla

Matkustin eilen Helsinkiin ja takaisin. Ostin junaliput ja huomasin, että sain menomatkalle käytäväpaikan. Ahdistavaa. Juna tuli, en ehtinyt edes istuutua ennen kuin rouva vieressäni avasi jo sanaisen arkkunsa. Hänen anoppinsa oli päässyt palvelukotiin ja hän oli ollut muuttopuuhissa.

Aikani keskusteltuamme vierustoveria uhmaten, kaivoin kuitenkin iPodin ja neulomukseni kassista. "Onko tuo sellainen musiikkisoitin?" "Joo, onhan se." Seuraavaksi keskusteltiin sanasokeudesta, äänikirjoista, kirjallisuudesta ja Waltarista. (Sain kirjasuosituksia, joista muistan edelleen kaksi: Yrjö Kokko - Sudenhampainen kaulanauha sekä Mika Waltari - Mikael Karvajalka). "Käy vaan kuuntelemaan sitä musiikkia, muuten et saa kuunnella sitä koko matkana", rouva ystävällisesti totesi.

Huokasin hiljaa, pistin silmät kiinni, napit korviin. Kahden minuutin kuluttua tunsin koputuksen olkapäässäni. "Hei kuule, oletko sie partiossa? Näin kun kaivoit sitä neulomusta, että taisi olla partion nimi tuossa kassissa." Tässä vaiheessa totesin, ettei ajatusten kasaamisesta tällä matkalla tule mitään. Pudotin iPodin korviltani ja keskityin oppimaan uutta tässä vuorovaikutustilanteessa. Tämä on sitten tarkoitettu tällä kertaa näin, ajattelin mielessäni. Partiolle ei sanota ei.
 
Ja voi hyvänen aika! Kuulin kuinka espoolaisrouvan anoppi onkin oman mummini viereisessä ryhmäkodissa, kuinka hän on nähnyt Lady Baden-Powellin, kuinka hän on suurparaatissa meinannut astua itse Kekkosen varpaille ja kuinka hän edelleen muistaa oman vartionsa päiväkirjan. Kysyi hän jopa vieläkö tämän ikäisenä voisi päästä takaisin partioon! (Toki.) Keskustelimme myös intohimoisesti kestovaipoista, bambujen ekologisuudesta (nopea kasvu, monikäyttöisyys, kuljetus, kasvatus lähempänä), lähiruuasta, villasukista, vanhoista kirjeistä ja heidän Lohjan mökistään sekä Lohjan mini-ilmastosta.

Pasilassa nousin junasta ja rouva jatkoi Helsinkiin. Toimituksen kokouksessa tajusin, etten tajunnut pyytää yhteystietoja. Tässä sitä olisi ollut jutun aihetta! Terveisiä Espooseen ja kiitos matkaseurasta! Samainen kassi herätti kiinnostusta myös paluumatkalla junan eteisessä. "Lukkeeko tuossa, jotta Partio?" "Joo, lukeehan siinä. Partio täyttää tänä vuonna Suomessa 100 vuotta." "No, jotta onneksi olkoon, tätähän pitää ihan kädestä pitäen onnitella". Kiitos, kiitos.

Ps. Kaakkois-Suomeen (ja Helsinkiin) iskenyt lumimyrsky toi eilen lisäjännitystä elämääni, mutta VR yllätti minut ja oli myöhässä molempiin suuntiin vain 20 minuuttia.