02 heinäkuuta 2012

Help me!

Nyt hei hoi äidit ja isät, mummot ja kummin kaimat! Tää äiti tartteis vähän apua. Meillä nimittäin huudetaan, äiti ja lapsi, ja siinä kohtaa ku ite huutaa kiljuvalle kakaralle, että nyt HILJAA niin herää miettimään et mennäänpä taas metsään.

Ok, on fakta, että miun kahdeksan viikon työharjoittelu loppui viime viikolla, minkä seurauksena ipanalla lienee jonkinasteinen äitivaje. Sylissä se ei kuitenkaan yleensä viihdy sekuntia pidempään, ellen kävele ympyrää ja siihen miusta ei tällä erää ole. Meillä on nimittäin vielä noin sata eri tavarakasaa eri huoneissa, sillä myö muutettiin omaan kotiin (joka on kolmanneksen suurempi kuin edellinen, mutta jossa tuntuu olevan säilytystilaa vähemmän kuin edellisessä kodissa.)

Kaiken kruunaa tieto siitä, että esikoisemme ainutkertaiset 1vee juhlat vietetään sunnuntaina. Minulla on kaksi vaihtoehtoa a) pidämme juhlat kokonaan puutarhassa (joka kröhöm sekin tosin vaatisi vielä hienosäätöä) tai b) toteutan työkavereiden idean: laita eteiseen purkki tai järjestä lastenkutsujen tyyliin ongintaa ja jaa työtehtäviä (mm. ikkunanpesua, kukkapenkin kitkentää) ja tarjoa ruoka+kakku sitten kun työt on tehty.

Miten luulen, että tää kaatuu kuitenkin siihen, että sullon purkamattomat laatikot lapsen tulevaan huoneeseen ja vetoan siihen, ettei sinne kannata katsoa, koska se kuitenkin vielä remontoidaan. Ystävät ympärillä toteaa liki päivittäin, että kyllä ne ymmärtää, että teidän koti on keskeneräinen, kun olette juuri muuttaneet.

Toisaalta toivonkin niin. Sillä olemme itse tehneet jo joitakin muutoksia ja toivon, että vieraatkin tulevat huomaamaan myös loput remonttikohteemme, sillä pitäähän se nyt hyvänen aika päästä näyttämään, että meistäkin onnettomista tunareista on johonkin! ;)

Mutta se mistä aluksi aloitin... Haluaisin tietää syyn, miksi ukko huutaa ja huutaa ja huutaa. Herää öisin kolmesti tissille. (Se siitä pääsiäisen unikoulusta; annoin periksi jossain kohtaa harjoittelua, kun totesin että on pienempi paha herätä syöttämään, kuin valvoa tunteja huutavan kakaran kanssa ja yrittää jaksaa aamulla töihin. Mies kääntää tässä kohtaa kylkeä. Sama mies, joka vuosi sitten ei voinut nukkua, jos makuuhuoneessa oli yhtään valoa tai mistään kuului ääntä. Lapsi rääkyy sängyssään ja yritän tökkiä miestä hereille sanoen, että se heräsi. "Ai kuka?" - No kukahan meillä herää jos minä herätän...?)

Tämä hermojen menetys liittyi siis hetkeen, kun tämän kesän kolmantena auringonpaisteisena iltana yritettiin tehdä pihahommia, ja lapsi huutaa jo rattaat nähdessään pää punaisena, sen jälkeen selkä kaarella rattaissa (uudet naapurit varmaan soittaa kohta poliisit), ja syy lienee se, ettei kukaan kahteen minuuttiin viihdyttänyt häntä. Huusi kymmenisen minuuttia laululeikeistä, kirjoista ja leluista huolimatta, kunnes meillä meni hermot kaikilla ja tulin lapsen kanssa sisälle (peukutukset miehelle, joka ahkeroi pihakivityömaan yksin loppuun). Sisällä lapsi huutaa sylissä, tai konttaa perässä ja ylläri ylläri huutaa. Ainut tapa saada pikkukaveri hiljaiseksi oli mennä kylpyyn. Myös iltapuuro sujui. Kunnes sitten nukkumaankäydessä piti taas vaihteeksi huutaa. Useampana iltana ja yönä on nyt ollut tapana nousta seisomaan sängyssä ja huutaa, kunnes joku kaataa pötkölle. Osaa kyllä laskeutua itsekin, muttei selvästi pinnasängyssä.

Voi äly ja väläys, kun joku nyt kertoisi et MITÄ se huutaa. Kun itse on sekä fyysisesti, että henkisesti väsynyt, niin tuota huutoa on aivan mahdoton kuunnella.