Luomuiset porkkanaletut (6 hengelle)
(Kaikki tarvikkeet löydät kaupasta myös luomuna)
5 dl maitoa (valkkaa rasvaisempaa niin pääset helpommalla)
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
3 munaa
4 dl raastettua porkkanaa (n. 3 isoa)
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl hienonnettua oreganoa
paistamiseen kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä
Lisäksi:
sokeroitua puolukkasurvosta tai -hilloa
Vatkaa maidon joukkoon jauhot ja anna turvota ½ tuntia. Lisää munat ja raastetut porkkanat. Mausta. Paista taikinasta pieniä lettuja lettupannulla.
25 toukokuuta 2011
24 toukokuuta 2011
Raparperitaivas - Mansikka-raparperikiisseli
mä jos löytäisin kaukaiseen paikkaan
alle omenapuun
sinne veisin tyttöni luonnonraikkaan
suloisen mustikkasuun
raparperitaivas
missä se lie
ilmalaiva
meidät perille vie
ja se taivas
on sun ja mun
piilopaikka yhteinen
Leevi and the Leavingsin Raparperitaivaan pätkä kuvaa hyvin tämän hetken tuntoja. Raparperia tekee mieli ja onneksi sitä anoppilan puskat työntääkin siihen malliin, että sitä riittää niin paljon kuin kotiin jaksaa kantaa. Kaikki raparperireseptit ovat siis tervetulleita. Tässä tämän iltainen jakoon teidän suuntaanne. Ei tällä kertaa kera mustikoiden vaan tutusti ja turvallisesti mansikoiden:
Mansikka-raparperikiisseli
10 dl raparperia pestynä, kuorittuna ja viipaloituna (n. 5 paksua vartta)
15 dl vettä
2 dl sokeria
5-7 rkl perunajauhoja (oman sakeusmieltymyksen mukaan)
n. 4 dl mansikkasurvosta
Aloita heittämällä raparperin palaset ja puolet sokerista sekä muutama desi vettä kattilaan. Jos olet mitannut kokonaisvesimäärän kannuun, ei tartte mitata paljonko vettä tässä vaiheessa kattilaan kaataa. Keitä 5 minuuttia täysillä. Miedonna lämpöä, lisää loppuvesi ja -sokeri ja anna kiehua toiset 5 minuuttia. Ota kattila hellalta, sekoita perunajauhot vesitilkkaan ja lisää ohuena nauhana samalla koko ajan seosta hämmentäen.
Lisää mansikkasurvos, maista sokeri ja aseta tarjolle. Nam! Meidän mielestä raparperikiisseli maistuu parhaalta maidon tai vaniljajätskin kera. Joten eikun herkuttelemaan!
23 toukokuuta 2011
Uusi koti.
Olen oppinut uudesta kodistamme ja kotikunnastamme (joka oikeastaan on meille molemmille jo vanha) ainakin seuraavaa:
Kaupassa ei voi käydä tapaamatta tuttuja.
Kauppareissulla tapaa vähintään lukioaikaisten ystävien vanhempia, jommankumman sukulaisia, muita tuttavia tai tuttavan tuttavia. Kauppaan ei kannata mennä kiireessä jo ihan yllämainitusta syystä, sillä tilanteemme tuntuu kiinnostavan monia. Ei kai kukaan ehdoin tahdoin muuta takaisin maalaiskuntaan? Miten te nyt tänne, kauas kaupoista ja palveluista? Ja vielä raskaanakin! Puhumattakaan siitä, että niitäkin kylähulluja riittää, jotka morjestavat jokaisen vastaantulijan...
Meille saattaa tulla vieraita aivan yllättäen. Tai jotain muuta voi tapahtua, yhtä yllättäen.
En voi elää enää kaaoksen keskellä, en antaa kasojen kasvaa ja villakoirien vilistää. Vihdoin voin alkaa myös leipoa, sillä kahvittelijoita riittää eikä meidän tarvitse kahdestaan ähtää kaikkia herkkuja napoihimme. Ja tämä on tiedättekö ihanaa! Aiemmassa kodissamme meillä kävi vieraita harvoin ja niistäkin oli sovittu viikkoja etukäteen. Nautin siitä spontaaniuden tunteesta ja yllätysmomentista, kun ovikello soi tai takaoveen koputetaan.
Samoin nautin siitä spontaaniuden tunteesta, kun joku kaveri soittaa, että lähdetäänkö leffaan tai mennäänkö syömään. Ja tunnin päästä ollaan jo menossa, ilman viikkokausia sitten tehtyjä suunnitelmia. Nautin siitä siis, kun se on vielä mahdollista... Yllätyksiä lienee elämässämme tiedossa jatkossakin, joskin oletan, että niitä järjestää jatkossa vain perheemme nuorimmainen.
Kotikylän raitilla voi tapahtua kaikkea, mitä ei kaupungissa joka päivä nähnyt.
Keskiviikkona neuvolasta kotiin polkiessa hymyilin vanhalle ja kauniille avotraktorille, jolla oli kärryssään klapikuorma, keskellä "keskustaa".
Voiko sympaattisempaa näkyä olla?
Kaupassa ei voi käydä tapaamatta tuttuja.
Kauppareissulla tapaa vähintään lukioaikaisten ystävien vanhempia, jommankumman sukulaisia, muita tuttavia tai tuttavan tuttavia. Kauppaan ei kannata mennä kiireessä jo ihan yllämainitusta syystä, sillä tilanteemme tuntuu kiinnostavan monia. Ei kai kukaan ehdoin tahdoin muuta takaisin maalaiskuntaan? Miten te nyt tänne, kauas kaupoista ja palveluista? Ja vielä raskaanakin! Puhumattakaan siitä, että niitäkin kylähulluja riittää, jotka morjestavat jokaisen vastaantulijan...
Meille saattaa tulla vieraita aivan yllättäen. Tai jotain muuta voi tapahtua, yhtä yllättäen.
En voi elää enää kaaoksen keskellä, en antaa kasojen kasvaa ja villakoirien vilistää. Vihdoin voin alkaa myös leipoa, sillä kahvittelijoita riittää eikä meidän tarvitse kahdestaan ähtää kaikkia herkkuja napoihimme. Ja tämä on tiedättekö ihanaa! Aiemmassa kodissamme meillä kävi vieraita harvoin ja niistäkin oli sovittu viikkoja etukäteen. Nautin siitä spontaaniuden tunteesta ja yllätysmomentista, kun ovikello soi tai takaoveen koputetaan.
Samoin nautin siitä spontaaniuden tunteesta, kun joku kaveri soittaa, että lähdetäänkö leffaan tai mennäänkö syömään. Ja tunnin päästä ollaan jo menossa, ilman viikkokausia sitten tehtyjä suunnitelmia. Nautin siitä siis, kun se on vielä mahdollista... Yllätyksiä lienee elämässämme tiedossa jatkossakin, joskin oletan, että niitä järjestää jatkossa vain perheemme nuorimmainen.
Kotikylän raitilla voi tapahtua kaikkea, mitä ei kaupungissa joka päivä nähnyt.
Keskiviikkona neuvolasta kotiin polkiessa hymyilin vanhalle ja kauniille avotraktorille, jolla oli kärryssään klapikuorma, keskellä "keskustaa".
Voiko sympaattisempaa näkyä olla?
16 toukokuuta 2011
Pylly pystyssä! (32+2)
33. viikko. Pitkä matka takana ja toisaalta, vielä elämänmittainen edessä. Paljon kertoo se, että ensimmäisessä ultrassamme raskausviikolla 7 Muru oli pieni maapähkinä. Sentinmittainen salaisuus postikortin kokoisessa kuvassa. Np-ultrasta raskausviikolla 12, joulukuussa, saadussa kuvassa Muru näyttää pikkualienilta, koonsa puolesta kaverin saisi mahtumaan tulitikkuaskiin. Rakenneultrassa helmikuussa (rv 21) Murun reisiluu oli samanmittainen, kuin koko alieni oli ollut paria kuukautta aiemmin.
Tänään Muru ei enää mahtunut ruudulle! Kuvitelkaa, se pieni maapähkinä on jo niin valtava, ettei ruutuun saatu muuta kuin pää, tai maha tai pylly. Petyin kovasti, kun emme saaneet kuvia matkaan. Mutta uskon, että vielä pettyneempi on Murun isä, joka tänään töidensä takia ei päässyt ultraan. Raahasinkin siis äitini ihastelemaan livekuvaa ensimmäisestä lapsenlapsestaan (no suoraan sanottuna; ei sitä kyllä raahata tarvinnut ;)).
Meillä oli siis tänään istukan kontrolliultra. Istukka on noussut, vauva kääntynyt ja pää on nyt istukan alapuolella. Ei kuulosta kivalta. Jotenkin pelkään, että lapsi tukehtuu sinne, mutta olin hiljaa ja uskon kätilöä, joka sanoi, että kaikki on nyt sitten hyvin.
Miuta järkytti, kun kätilö otti moneen kertaan vauvan päästä mittoja ja sanoi, että viikkoja on nyt 34! Huh. Ehkä en voikaan enää tuudittautua ajatukseen, että synnytykseenhän on vielä pari kuukautta. Vielä viime viikolla olisin ollut uutisesta onnellinen tukalan oloni kanssa, mutta nyt on helppo olla. Selkään ei koske, muru ei paina mihinkään ja paljon on vielä kotona tekemättä. Ja tänään pääsen fysioterapiaankin.
Masuvauvan mitat:
Ac-mitta (vatsanympärys?): 272
F-mitta (reisi?) 63
ja Bi-mitta (pää?) 85.
Jos se on siis tämä: http://www.tekay.fi/raskauskalenteri/sikio/bpd.jpg niin ihan käyrillä mennään sitten, eikä mitään 34-viikkoja.
Näistä laskeskeli painoarvion 1,9kg!! Hullua sekin, ettei painoa enää mitata grammoissa vaan kiloissa. :') Lapsiveden määrä normaali, neuvolakorttiin merkintä rt ja istukka on siis etuseinässä, mutta riittävän korkealla.
Sukupuoltaan ei Muru suostunut meille esittelemään. Neiti/herra siveydensipuliistui seisoi päällään reidet tiukasti supussa ja jalat sikiöasennossa. Säilyköön arvoitus siis syntymäänsä saakka.
Kai tästä pitäis alkaa sitä kassia tosissaan pakkailemaan, hakemaan pinnasänkyä ja valmistautumaan ajatukseen, ettei se ehkä olekaan niin kaukana se synnytyksen hetki...
Tänään Muru ei enää mahtunut ruudulle! Kuvitelkaa, se pieni maapähkinä on jo niin valtava, ettei ruutuun saatu muuta kuin pää, tai maha tai pylly. Petyin kovasti, kun emme saaneet kuvia matkaan. Mutta uskon, että vielä pettyneempi on Murun isä, joka tänään töidensä takia ei päässyt ultraan. Raahasinkin siis äitini ihastelemaan livekuvaa ensimmäisestä lapsenlapsestaan (no suoraan sanottuna; ei sitä kyllä raahata tarvinnut ;)).
Meillä oli siis tänään istukan kontrolliultra. Istukka on noussut, vauva kääntynyt ja pää on nyt istukan alapuolella. Ei kuulosta kivalta. Jotenkin pelkään, että lapsi tukehtuu sinne, mutta olin hiljaa ja uskon kätilöä, joka sanoi, että kaikki on nyt sitten hyvin.
Miuta järkytti, kun kätilö otti moneen kertaan vauvan päästä mittoja ja sanoi, että viikkoja on nyt 34! Huh. Ehkä en voikaan enää tuudittautua ajatukseen, että synnytykseenhän on vielä pari kuukautta. Vielä viime viikolla olisin ollut uutisesta onnellinen tukalan oloni kanssa, mutta nyt on helppo olla. Selkään ei koske, muru ei paina mihinkään ja paljon on vielä kotona tekemättä. Ja tänään pääsen fysioterapiaankin.
Masuvauvan mitat:
Ac-mitta (vatsanympärys?): 272
F-mitta (reisi?) 63
ja Bi-mitta (pää?) 85.
Jos se on siis tämä: http://www.tekay.fi/raskauskalenteri/sikio/bpd.jpg niin ihan käyrillä mennään sitten, eikä mitään 34-viikkoja.
Näistä laskeskeli painoarvion 1,9kg!! Hullua sekin, ettei painoa enää mitata grammoissa vaan kiloissa. :') Lapsiveden määrä normaali, neuvolakorttiin merkintä rt ja istukka on siis etuseinässä, mutta riittävän korkealla.
Sukupuoltaan ei Muru suostunut meille esittelemään. Neiti/herra siveydensipuli
Kai tästä pitäis alkaa sitä kassia tosissaan pakkailemaan, hakemaan pinnasänkyä ja valmistautumaan ajatukseen, ettei se ehkä olekaan niin kaukana se synnytyksen hetki...
POIKA ON TULLUT KOTIIN!
Murumme on selvästi kiekkofani, kuten vanhempansa. Makean Venäjä-voiton jälkeen perjantai-iltana meillä potkuteltiin Maamme-laulun tahtiin.
Onkin ihanaa saada tänään sanoa, että IHANAA LEIJONAT IHANAA!
Onkin ihanaa saada tänään sanoa, että IHANAA LEIJONAT IHANAA!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)