10 joulukuuta 2012

Minä tein sen!

Koulu on ohi. Tutkintotodistukset jaetaan juhlassa ensi viikolla. Minä tein sen! Valmistuin äitiyslomastani huolimatta alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Jälkikäteen ajateltuna, hullu. En suosittele. Viikon ajan kouluttomuudesta nauttineena, ihmettelen kun villasukat ja pipot edistyvät. Tänään lainasin kirjastosta kirjan (joka ei ollut koulukirja). Onkohan tätä tapahtunut useampaan vuoteen? Lapsi nukkuu toisinaan jopa 13h yöunia ja yhdet tunnin päikkärit.

Havahdun välillä ajatukseen: minulla on aikaa. Ei sentäs tylsää tai ei-mitään-tekemistä. Siihen menee vielä hetki jos toinen...

Olen alkanut muistaa, ettei elämä olekaan niin vakavaa. On aika vähän löysätä. Päästää irti omista tavoitteista, rooleista ja suunnitelmista. Elää tätä hetkeä. Antaa lapsen levittää lelut pitkin kotia, ruuat pitkin pöytää ja sotkea telkkarin kanavat. Tekemällä oppii. Tehdä lumienkeleitä, ryömiä hangessa, juosta kilpaa naapurin lasten kanssa. (Edellinen lause koski siis muuten minua...)

Kunnes tammikuussa aloitan työt... 

Nautitaan raakana

Kävimme kirjastossa ostamassa miehelle ensi kevääksi kuntosalikortin ja lainaamassa lapselle kirjoja. Taapero juoksi hyllyjen välissä, nauraa kihersi, sai käytöksestään kehuja (!) kirjastotädeiltä ja oppi repimään rukkaset käsistään.

Äiti meni lainaamaan valitut kirjat (joka onneksi maalaiskunnassa onnistuu, vaikka kirjastokortti olisi kotona), kääntyi katsomaan miestään, joka on istuutunut pukemaan lapselle rukkaset ja bongasi samalla pöydälle asetetun kirjan. Kannen erikoisen typografisen asettelun vuoksi kirja herätti huomiota ja hetken mielijohteesta päätin lainata Henkka Hyppösen Nautitaan raakana -opuksen. Kotona en saa laskettua kirjaa käsistäni. (Oletteko lukeneet?)

Miten niin kaikki tapahtuu tarkoituksellisesti?