Mie en tajua, miten kaikki olettaa (tai oletanko mie kaikkien olettavan?), että etenkin nyt kun on raskaana, niin kaikki lapsiin liittyvä pitäis automaattisesti olla kivaa ja ihanaa ja söpöä ja vaikka mitä. No, ei ole. Ei vaikka opiskelen tutkinnossani lastentarhanopettajan pätevyydet, ei vaikka haluan tehdä tulevaisuudessa perhetyötä. Ei vaikka lasten asiat, kehityspsykologia ja hyvinvointi minua kiinnostavatkin.
Kaikki netissä kiertävät söpöt vauvakuvat eivät herätä minussa valtavaa kiljahtelua ja hypähtelyä. Kaikki videot, joissa pienet lapset konttaavat, "keskustelevat" tai muuten vaan möllöttävät eivät herätä minussa välitöntä äidin rakkautta, enhän minä edes tunne noita lapsia, miksi pitäisi?
Ja toisaalta. En edes usko salamana naperon syntymähetkellä syttyvään äidin rakkauteen. Kovaa puhetta tunneherkältä tapaukselta, tiedän. Mutta olen hyväksynyt sen tosi asian, että voi käydä niinkin, että omaakin lastani opin rakastamaan vasta ajan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti