Matka meni murunkin osalta hyvin, pieniä hormonipuuskaisia tunteenilmauksia mahtui matkalle ja jalat kipeytyi kävelystä, vaikka tahtikin oli hitaampi. Selvittiin silti, ja nautittiin. Nou problem. Uskaltautuisin toistekin.
Mutta se paniikki. Lähdettiin koulussa vierailulle päihdekuntoutusyksikköön ja automatkalla miun KOKO masu kramppas! Tunnistin heti ettei nyt oo harkkasuppareista kyse (jotka on alkaneet viime viikonloppuna (22+1)! Koko vatsa on ihan pinkeä, tuskahiki ja pyörrytys iski aaltoina. Henkeä ahdisti. Välillä parempi, välillä pahempi. Siellä sitten muutaman "kohtauksen" seurailleena liukenin käytävään soittamaan neuvolaan että mitäs ihmettä.
Paljon ei auttanut terkkarin kanssa keskustelu...
- Minkäsverran siulla nyt oli viikkoja?Mistäs minä tietäisin :D Hänellä oli iltapäivä täynnä, joten piti soittaa omalääkärille, jonne jonotussija oli 12. Jätin mieluummin soittopyynnön. Ja kun sieltä vihdoin soittivat niin ihmettelivät, että mitä ne tänne käski soittaa, kun gynenpolille tai äitipolille pitäis masukivuissa aina suoraan kääntyä. Sit se alko reppana puhelimen toisessa päässä ettiä, että missä se viikkoraja kulkee sen suhteen, et kummalle asia kuuluu. Lopulta se ei löytänyt äitipolin numeroa ja sain numeron gynenpolille, jossa ystävällinen sairaanhoitaja kertoi sen olevan väärä paikka näillä viikoilla, mutta kuunteli kuitenkin kiltisti. (Olishan miulla ollut se numero, jos oisin kuuliaisesti kantanut neuvolakorttia mukana, hups).
- 23. menossa
- Herranjumala ei kai se vielä synny!
No kuitenkin, ystävällinen nainen vakuutteli, että todnäk vatsataudin poikanen; ota Rennietä ja lepäile kotona. Päätin kuunnella vierailun loppuun ja painua kotisohvalle, ilman sitä Rennietä.
Uskallan luottaa siihen, että vauva voi hyvin, vaikka oma olo ei kummoinen olekaan. Mietin jo sitäkin, että saatoinpa jo alkaa ruokkia tilannetta itsekin... Kunhan en vaan alkaisi oksentaa...
Kotona luin lohdutukseksi Project mama -blogia kirjoittavan ihanan Katjan ajatusta siitä, mikä on toisin kakkosen kohdalla ja nauroin ääneen, sekä Katjan tekstille, että kommenteille.
Toisaalta turha hössötyskin on poissa. Opin jo ekan kerran epävarmasta alusta sen, että kontrollifriikki ei voi vaikuttaa vatsan sisäiseen ekosysteemiin, vaan se joko pyörii tai ei pyöri, halusin tai en. Ajanlaskukaan ei lopu lapsen syntymään, ei ole kiirettä saada remonttia valmiiksi tai vaunuja hankittua, ehtiihän sitä.( http://www.projectmama.info/2011/02/mika-on-toisin-osa-5-keskittyminen.html )
Tähän uskoen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti