Kuka lukisi minulle aikuisena satuja?

Kävin ihastuttamassa itseäni Burtonin Ihmemaassa miltei parituntisen ajan. Armas pikkuveljeni meinasi muutaman kerran nukahtaa kesken näytöksen ja mieheni ei ole koskaan oppinut arvostamaan visionääri Tim Burtonia, jonka pauloihin itse taas olen sotkeutunut täysin mielipuolisesti.

Tälläkin kertaa Irvis, Hullu Hatuntekijä ja Liisa saivat miut vakuuttuneeksi siitä, että aikuistenkin pitäisi lukea enemmän satuja. Onhan meillä romaaneja, elokuvia ja tv-sarjoja, mutta haastan sinut nyt miettimään; koska olet viimeeksi lukenut tai kuunnellut satua?

Sadut ruokkivat lasten mielikuvitusta, mutta mikä voima saa meidät taistelemaan omaa mielikuvitustamme vastaan? Pelkäämmekö Liisan tavoin muuttuvamme mielipuoliksi? Emmekö uskalla enää heittäytyä?

Luen tällä hetkellä harjoittelua varten Mikko Taskisen Steinerpedagogiikka-kirjaa ja mielestäni Taskinen pohtii varsin aiheellisesti aikuisten maailman todellisuutta ja kasvattajan matkaa lapsen luo.

Aikuisten elämä ja varsinkin työ vaatii nykyisin monelta ihmiseltä ajattelun ja tietoisuuden ohuen kerroksen käyttöä, kaikkein älyllisintä ja kaikkein tietoisinta. Harva työ puhuttelee sydämen tai luovan mielikuvituksen voimia. Tästä maailmasta matka pienen lapsen unenomaiseen ja epä-älylliseen, satujen ja leikin maailmaan on yllättävän pitkä.

Menen kirjastoon ja lainaan alkuperäisen Liisa ihmemaassa -sadun. On aikaa sivistää itseäni.