Haluaisin niin kovasti maalle. Muuttaa pois kaupungin hälystä, lakata vaikka kokonaan opiskelemasta ja käymästä töissä. Askartelisin, ompelisin, maalaisin, neuloisin, marjastaisin, sienestäisin, leipoisin, tulevaisuudessa hoitaisin lapsia ja ehkä muutamaa lammasta. Mies saisi käydä töissä, se haluaa sitä. Haluaisin perheen ja suvun lähelleni, tuvan täyteen puheen sorinaa, lämpimän leivinuunin ja kinttupolun saunalle. Myrskylyhtyjä, havupalloja, kauniita kransseja, kynttilöitä, takkatulen!
Pitää olla unelmia. Pitää muistaa, että unelmien avulla on toivoa huomisesta. Usko tekee tavoitteita todemmiksi ja oma tahto mahdollisiksi. Eikö niin?? Miten on niin vaikeaa elää tässä nyt, vaikkei arki nytkään hullumpaa ole?
2 kommenttia:
Yritän kovasti kasvattaa uusia unelmia mutta kovin pimeää kun on niin eivät tahdo oikein kasvaa. Ehkä kastelen niitä liikaa tai sitten olen sijoittanut ne väärin. En jaksa välittää niistä. Ei jaksa kiinnostaa. Ei huvita. Kuljen tällä hetkellä usvassa, jossa ainoa valoni on pieni hymy jonka silloin tällöin tulee kasvoilleni. Ystävät, kiitos että olette olemassa.
Oi. Seuraava on iltaa koskeva määräys. Varaa kasa tyynyjä, lämmin viltti, sohva tai sänky. Keitä iso mukillinen teetä (mieluiten vielä irtoteestä), laita Spotifysta soimaan Scandinavian music groupia (vaikka uusinta levyä), sulje silmät ja hörpi varoen kuumaa teetä.
Anna ajatuksen kulkea kohti kevättä ja kesää. Luo unelmia, joihin voit itse vaikuttaa. Unelmia, jotka eivät tarvitse toteuttajaa rinnallesi.
Valoa tähänkin päivään!
Lähetä kommentti