Kiitti vaan läheiset mammat. Olen viimeisen parin päivän aikana kavereiden vauvoja ja elämää seuratessa huomannut olevani itseasiassa aika onnellisessa asemassa vauvani kanssa.
Ensinnäkin: minulla on vain yksi lapsi. Ei uhmaikäistä parivuotiasta takomassa lattiaa, roikkumassa nilkassa, kaipaamassa viihdytystä, järjestämässä hulabaloota, kiusaamassa vauvaa... (to be continued)
Toisekseen: minulla on lapsi, joka viihtyy sylissä. Useimmiten hän rauhottuu ja tyytyy siihen. Hän istuu ja ihmettelee. Toisinaan häntä saa kanniskella parikin tuntia ympäri asuntoa, kun missään ei ole hyvä. Mutta silloinkin on olemassa kantoliina, joka hänelle kelpaa.
Kolmannekseen: hän on aika helppo. Lapsella ei ole iho-oireita, allergioita, hammasvaivaa, uniongelmia. Hän ei kieltäydy syömästä, hän ei syö vain lusikallista (sillä hänhän syö kaiken mitä hänelle tarjoaa). Hän ei (enää) pulauttele. Hän useimmiten viihtyy hetken myös lattialla lelujensa kanssa. Hänellä on kaksi vanhempaa jakamassa vastuuta, neljä ihanaa isovanhempaa viihdyttämässä ja auttamassa sekä jopa kaksi isoisovanhempaa.
Notta niin. En kirjoita tätä masentaakseni teitä ihanat ystäväni, arvostan seuraanne ja uutta näkökulmaa. Kirjoitan tämän itselleni muistutukseksi, että voisin valittaa vähemmän. Tilanne voisi olla radikaalisti huonompikin. Nostan teille hattua, että jaksatte ja selviätte. Kyllä minäkin aion.
On varmaan ihan Luojan luoma jekku, että vauvavuodesta ei jälkikäteen muista kuin ne parhaat palat, jos niitäkään. Muuten maailmassa olisi vain yksilapsisia perheitä; sen verran yleistä tämä kaikki masentelu ja ahdistus vauvavuoden aikana tuntuu olevan.
3 kommenttia:
Mä lähettelen säännöllisesti mun miehelle tarinoita koliikkivauva-arjesta tai muuten vain hankalista lapsista tyyliin että KATO MEILLÄHÄN MENEE OIKEASTAAN HARVINAISEN HYVIN!! Piristää aina "vaikean" yön jälkeen :):)
Hmm, aika mielenkiintoinen postaus, jota piti ihan pitkään tänään miettiä.
Mulla on samanikäinen vauva ja juuri se 2 vuotias ja todellakin koen olevani maailman onnellisin ja kokonaisin, kiitos näiden kahden lapsen kanssa.
Ei se arki helppoa ole sitten sen yhdenkään kaksi vuotiaan kanssa, voisin väittää et kera vauvan se on helpompaa jopa :D
Itse koen olevani onnellinen, kun vauvani viihtyy myös lattialla leikkimässä :D Tosin, viihtyy hän sylissäkin.
Miksi allergisten lasten vanhemmat ei voisi olla onnellisia, mikä allergioista tekee arjesta vaikean?
Jayd, aika hyvä toimintatapa! :)
Anonyymi, upea juttu että olet onnellisin ja kokonaisin! On hienoa kuulla, että toisille äitiys sopii noin hyvin. Minä vielä opettelen tätä. Uskon itsekin elämän oleman helpompaa seuraavan ipanan kohdalla, kun kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta. Olen kuullut sanottavan, että esikoinen on vähän niinkuin kokeilukappale ja se varmaan pitää paikkansa.
Joo, onnellinen olen minäkin niistä pienistä hetkistä, kun vauvani osaa leikkiä yksin, eikä tarvitse viihdyttäjää jatkuvasti; kohdassa kolme tämän taisin mainitakin. Silloin kun hän viihtyy lattialla, saatan saada pestyä koneellisen pyykkiä tai siivottua keittiön kaaosta (sitä mikä sinne ehtii päivän aikana kertyä ja mikä tulee taltuttaa ennen miehen töistä paluuta). Tuo kohta kaksi nousi esiin, kun tulin huomanneeksi, että on olemassa lapsia jotka eivät viihdy lattialla, mutta eivät myöskään sylissä. :P
Koen itse, että allergisten lasten vanhempien arki on haastavampaa ja uuvuttavampaa, ei välttämättä onnettomampaa. Pitää vahtia mitä syö ja syöttää. Lukea tuoteselosteita, tarkkailla reaktioita, tutkia ja valita. Minä uskon, että en olisi yhtä onnellinen, jos "saa-syödä" -lista olisi lyhyempi kuin "ei-saa-syödä" -lista. Tokihan kyseessä on lapsen etu -dilemma.
Lähetä kommentti