Unitauti

Huom! Seuraava saattaa järkyttää niitä, jotka uskovat pikkuvauva-ajan olevan yhtä valvomista.

Taustaksi voitaneen todeta, että pieni poikammehan nukkui sairaalassa 8h yhtämittaisia pätkiä, mikä tarkoitti, että ipana piti herättää syömään. Sen jälkeen meillä ei kuuteen viikkoon nukkunutkaan kukaan. Ei öisin eikä päivisin. Paitsi ipana, unipäiväkirjan mukaan puolen tunnin pätkissä 10h per vuorokausi.

Nyt meillä sitten taas nukutaan. 3kk iässä ipana sai ylikuorman unihiekkaa ja jätti yösyötöt pois (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Ipana nukahti viimeistään n. klo 21 ja heräsi useimmiten n. klo 9. Mikä tarkoitti sitä, että äiti sai joka yö n. 9-11h unta, riippuen siitä missä vaiheessa malttoi yrittää käydä nukkumaan tai missä vaiheessa nukkumatti suvaitsi tulla ripottelemaan unihiekkalastin äidille nimikoituna.

Kävi nimittäin niinkin, että univarasto täyttyi ja iltaisin sai mennä sänkyyn pyörimään. Äidille uni ei ennen vuorokaudenvaihtumista tullut. (Toisaalta kyllä, rakastan sitä hetkeä kun molemmat mieheni nukkuvat, huusholli hiljenee ja minulla on kerrankin aikaa vain ja ainoastaan itselleni.)

Noh, teimpä tällä viikolla havainnon. Kaksi huonommin nukuttua yötä ja olinkin virkeämpi kuin aikoihin. Että mitenkä meni? Myönnän, tämä on omastakin mielestäni utopistinen tuumaus näin pikkuvauvan äidiltä, mutta olen selvästi 4kk-ikäisen ipanan seurassa löytänyt termin 'nukkua liikaa'. Kun näillä hormonisatseilla kiskoo +10h yöunia (toki joo pari kertaa yössä pitää herätä tuttia ähisevän vauvelin suuhun laittamaan...) niin näillä unimäärillä tää mamma on koko päivän niin väsynyt ja horroksessa, että mitään en saa aikaiseksi.

Tämänkin tiedostaen sitä vaan aamulla jää niin mieluusti ipanan ruokittuaan sen seuraksi unille. Etenkin kun voidaan vallata koko parivuode (ipanan oma pinnasänky on siis meidän sängyn jalkopäässä ja siellä hän yönsä nukkuukin). Seuraava toistuu useimpina arkiaamuina. Sitä katsoo kelloa...
- Kahdeksan. Voisihan sitä nousta, saisi rauhassa syödä aamupalan.
- Mut jos kuitenkin vedän peiton korviin ja ihastelen nukkuvaa lapsukaista.
- -
- No.. jos hetkeksi laittaisi silmät kiinni.
- Kymmenen, MITÄ!? No nyt on pakko nousta ylös... Jaa, Akselikin heräsi.

Olen siis tähän asti luullut, ettei ihminen voi nukkua liikaa. Mutta me voimme. Akseli ei tietenkään nuku silloin kun pitäisi: yöllä, kouludeadlinejen lähestyessä, äidin tehdessä ruokaa, äidin syödessä... Mutta kun pitäisi jonnekin lähteä, muuttuu ipana oikeaksi nukkuMatiksi tai uniJukaksi ja päiväunta riittää tuntitolkulla, niin että taas pitää herätellä. Mikä lie unitauti iskee.

Äitiinkin. Pitkien yöunien vuoksi alan ilmeisesti vaipua jonkin sortin talviuneen. Positiivista? Eipä ainakaan syysmasennus pääse iskemään. Tosin kaikki on koko ajan kesken. Siitä seuraavaksi.