Voi moro. Luulin, että on per*eestä sairastaa. Se on sitä vasta sitten, kun siitä sairastamisesta huolimatta sinulla on huolehdittavana toinen ihminen.
Notta terveisiä vaan sairastuvasta. Tällä kertaa potilaana onkin äiti. Kurkkukipu on yrittänyt iskeä mammaan jo siinä vaiheessa, kun ipana sairasti, siinä vaiheessa kun iskä sairasti ja pari kertaa siinä välissäkin. Tosin nyt näyttää tauti vieneen voiton. Hartiat jumittaa, oikea rinta punottaa pahaenteisesti ja on kosketuskipeä, nenä vuotaa ja olo on kuin katujyrän alle jääneenä. Kuumetta en halua mitata, parempi etten tiedä. Sitä kurkkukipua ei sentäs enää ole... Kaiken päälle olen viikonpäivät kärsinyt hammaskivusta; onneksi sitä hoidetaan huomenna. Tai niin, jos hoidetaan. Pitäisi varmaan pystyä hengittämään nenän kautta.
Voi valittamisen ilo! Panadolia nokkaan, kaurapussi rinnuksille (ja vuorotellen harteille) ja mustaherukkamehua kuppiin. Tämä tauti saa riittää minulle.
Kuten yltä kävi ilmi, näitä pöpöjä on tässä huushollissa nimittäin tänä syksynä riittänyt. Ihan kuin lapsen syntymän myötä meille olisi myönnetty jäsenkortti pöpöklubiin (kuten kaikenmaailman kirjakerhoihin). "Tässä kuussa postitamme teille nuhakuumeen. Käy katsomassa ensi kuun klubiedut netistä." Pidän käteni ristissä, ettei jäsenyyttämme muuteta kausikortti-asteelle. Tämän systeemin kanta-asiakkaaksi minä en halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti