Ensin kesäkuun lopussa ipanainen ihmetykseksemme käveli äidin luota mummin luo muutaman askeleen matkan. Sitten sama toistui kotona äidin luota isän luo ja takaisin, matka piteni heinäkuun mittaan ja lopulta ipanan sai huijattua kävelemään kymmenenkin metriä, kun itse siirtyi samaa tahtia kauemmas. Keskiviikkoiltana se alkoi karhukävellä ja torstaina tajuttiin, että se kävelee enemmän kuin konttaa. Kai se voidaan todeta: Poitsu 1v1kk kävelee! Vieläkään ei silmä ole tottunut, sillä aina pienen pään ilmestyminen yllättävältä korkeudelta herättää samanlaisen hykerryttävän muljahduksen sydämessä. Hupsua! Tai se tepsutus... Hän kävelee söpösti zombie-maisesti kädet edellä. Erään vieraamme sanoin: "Se näyttää siltä ku se olis 3-promillen kännissä." No - jututkin ovat sitä tasoa, hän huutaa koko ajan "äiJÄ!" Milloin tarkoittaen äiti tai anna tai katso tai - mikä nyt kontekstiin sattuu sopimaan.
Ai hei, kuinka liikuttavaa: Ukkelin lempipuuhaa on hakea kirjalaatikosta kirja, kantaa se äidille/isille/mummille/kummille/... ja istahtaa itse perässä syliin! Aww. <3
Olen hullaantunut! Joku kehtasi väittää, että vauva-aika on ihanaa ja lapsen kanssa kamalaa. Itse alan nyt nauttia tästä touhusta, sitä vuorovaikutuksen määrää. Se tunne, kun tajuaa että lapsi ymmärtää mitä sanot ja haluat! Ah ja ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti