Sisko.

Sain eilen huomaamatta, ehdottoman ein jälkeen siskon. Valitin mahdottomasta sukulaisesta Kaisalle (josset tiedä, voit aina kysyä.). Kaisa kysyi oliko minulla siskoa. Vastasin: "Ei." Ja sain kuulla, että minulla on sisarussuhde tähän mahdottomaan sukulaiseen. Hypähdin tuolilla, mielessäni nauroin ja mietin, että ehdottomasti ei, kuinka joku, jota niin armottomasti tällä hetkellä kavahdan, voisi olla siskoni! Kuinka joku jota kohtaan tunnen melkein vihaa, voisi olla minun siskoni? Annoin ajatukselle mahdollisuuden. Sulattelin sitä hetken, kuuntelin Kaisan tulkintaa minun ja mahdottoman sukulaisen suhteesta. Siitä, miten pikkusisko vie isosiskon paikan tämän vaihtaessa maisemaa. Siitä kuinka huolehdin salaa tästä siskostani, niin että sydämmeni meinaa pakahtua. Kuinka yhdessä on tehty sitä ja tätä. Ja kuinka lopulta vain sisariaan kohtaan voi tuntea niin puhdasta vihaa. Siinä missä puhdasta rakkauttakin. Vau, olen siis tuntenut vihaa, ajattelen nyt. Kun kaikki aiemmat tunteet tätä ihmistä kohtaan ovat haihtuneet ilmaan ja vaihtuneet hämmentävään tunteeseen. Istuin nojatuolissa pyörällä päästäni, halasin polvet syliin ja ajauduin ajatustenvirtaan. Vau, minulla on sisko. Se, mitä olen niin monesti toivonut. Odotan seuraavaa tapaamistamme.