Oon miettinyt tässä unettomina öinä ja omaa aikaa päivisin kaivatessa, että miksi ihmeessä vauva-aika tuntuu miusta niin ahdistavalta? Miksen osaa nauttia ja miksi päivä päivältä olen onnellisempi, kun vauvani on vanhempi (ja sitä myötä äiti samalla päivän viisaampi)?
Vastaukseni on rytmittömyys! Aikatauluihin sitoutuneen aikuisen on ilmeisen vaikea luopua kellosta ja kalenterista pienen lapsen ehdoilla. (Meistä aikuisista taatusti jokainen haaveilee kalenterista ja kellosta luopumisesta ja omaan tahtiin elämisestä, mutta lapsettomille tiedoksi; se on kaukana vauva-arjesta.)
Kun päivän kulun sanelee puolimetrinen pätkä, on ainakin allekirjoittaneen elämä muutoksen edessä. Aikaa syömiseen, nukkumiseen ja vessassa käymiseen ei enää löydy silloin, kun itse niin haluaa, saati pyykinpesuun, ruuanlaittoon, siivoamiseen... facebookista, bloggaamisesta ja opiskelusta nyt puhumattakaan.
Onneksi tämä äiti on päivä päivältä viisaampi. Kirjojen, kavereiden ja netin vinkkien perusteella elämä alkaa parempina päivinä jo asettua uomiinsa.
Olen oppinut, että...
Pimennysverho on kullan arvoinen keksintö, jopa huoneen nurkassa syöttövalona toimiva himmeä Ikean tuikku riittää huonoina öinä lapselle merkiksi päivän alkamisesta ja tietää useamman tunnin valvomissessiota. Silloin kannattaa ehdottomasti toimia pelkän kännykän näytön varassa. Ensi yönä testaan vanhaa oranssia yövaloani, joka pienenä suojasi minua möröiltä ja valaisi tien isin viereen nukkumaan.
Olen oppinut myös, että...
Lapsemme makeimmat hymyt tulevat juuri yöaikaan. Juuri silloin, kun leikkimistä, laulamista, puhumista ja jopa katsekontaktia tulee välttää. Silloin pikkuipana silmät suurina tuijottaa suoraan silmiin ja suorastaan nauraa. Joskus jopa ilkikurisia sävyjä saavat ilmeet ovat valloittavia. Ja juuri silloin minun tulee hammasta purren tuijottaa vain makuuhuoneemme verhoja, sängyn lakanoita ja tyynyliinaa.
Olen niin ikään oppinut, että...
Aamutoimia ei kannata tehdä heti, kun vauva herää. Ensinnäkin, sillä on silloin valtava nälkä. Se huutaa, kiemurtelee ja kiukkuaa, jos yrität vaihtaa yövaipan, päivävaatteet ja putsata naaman. On helpompaa syöttää vauva ensin ja tehdä aamutoimet sen perään (tätä ajatusta ruokkii myös EASY, josta myöhemmin lisää).
Toinen seikka, jonka olen oppinut aamutoimiin liittyen koskee ruumiin eritteitä. Lapsi kannattaa syötön jälkeen laittaa hetkeksi s(h)itteriin istumaan. Sillä aikaa, kun itse puet on lapsi vääntänyt valtavat tortut vaippaan ja vältyt yhdeltä ylimääräiseltä vaipanvaihdolta. (Tämä tosin tarkoittaa melko usein myös sitä, että ennestään täysi vaippa ei enää ime ja ylimääräisen vaipanvaihdon sijaan yöpuku päätyy pesukoneeseen.)
Olen siis oppinut, että...
Vauvantahtisuus ei olekaan avainsana. Tähän asti meillä on eletty vauvan tahtia 6.7. alkaen. Meillä vauva on saanut ruokaa, kun on kokenut sitä tarvitsevansa. Vauva on nukahtanut, kun on itse ollut siihen valmis ja kun se on hänestä tuntunut parhaalta vaihtoehdolta. Mikä tarkoittaa sitä, että äiti on saattanut syödä aamupalaa klo 13 ja nukkua yöllä kaksi tuntia.
Nyt asiaan saa koko perheen mielenrauhan kannalta luvan tulla muutos! Ensinnäkin, sain sairaalan huonetoverilta vinkin valvottaa vauvaa iltakuudesta eteenpäin. Ei iltaunia! Olin kuullut tämän aiemminkin häneltä, mutta nyt otin vinkistä vaarin.
Luin eilen myös EASY-menetelmästä. Kellon tarkka rytmi löytynee aikanaan, mutta tämä riittänee
minulle tällä erää. Onhan sekin jo jotain, että tiedän mitä
seuraavaksi tapahtuu. Ensin siis syödään, sitten leikitään, nukutaan
ja lopulta minullakin on omaa aikaa. (Olen varmaan sortunut liikaa siihen, että kun vauva on syötetty, saa hän istua sitterissä, jotta minä saan tehdä jotakin. Jatkossa koitan touhuta hänen kanssaan enemmän, aktivoida ja väsyttää. Homma kuullostaa loogiselta, sillä eihän miutakaan väsytä, jossei ole koko päivänä tehnyt mitään.)
Muutoksen nimi on meidän yhteinen rytmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti