Kerrankin olen ylpeä suomalaisista naispolitiikoista! Aikanaan suuren hälyn saattelemana ministeripestinsä jättänyt ja perheen pariin palannut Sari Sarkomaa herätti laajaa hämmästystä. Opetusministeri, joka asetti perheensä etusijalle teki päätöksen, jollaisia ei Suomessa oltu totuttu näkemään. Hyvänen aika, kun on saavutettu korkea asema ja on oikein ministerin salkku näpeissään, niin miten sitä nyt tuolla lailla heitetään kaikki menemään? Muistan ihmettelyt hyvin. Suomalaista politiikkaa ei ehkä olla totuttu näkemään inhimillisenä. Suomalaiset arvostavat enemmän toisten silmissä näkyvää asemaa (perheenäiti vs. ministeri). Onnellisesti näyttää kuitenkin siltä, että suomalaiset taitavat edelleen arvostaa myös perhettään?
Yllätyin äsken positiivisesti, kun keskustapuolueen puheenjohtaja-asettelun ykkössuosikki ilmoittikin jättävänsä nämä karkelot väliin. Paula Lehtomäki, jolle vastaehdokastakaan ei tunnu löytyvän millään, kertoi tänään elämäntilanteeseensa vedoten skippaavansa nämä vaalit. Hämmästyttävää! Olen ylpeä siitä itsetunnosta, jolla tämän statusta arvostavan kansan edessä sanotaan ei puolueen puheenjohtajuudelle ja kyllä 2- ja 4-vuotiaille pojille. Vau! (Ellei sitten takana ole jotain muutakin jos kaikki kerran sanoivat ei.)
Sekavin tuntein pohdin artikkelista poimittua Lehtomäen kommenttia: - Olen valmistautunut myös armottomaan kritiikkiryöppyyn, mutta kestän senkin, Lehtomäki sanoi. Uskaltaisiko mies tehdä Suomessa saman päätöksen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti