Parisuhteen avulla ratkotaan omia ongelmia?

Kiva nähdä, että tekstini "Paraneeko vaihtamalla?" on herättänyt lukijoissa paljon ajatuksia ja kommentteja. Pakko myöntää, kuten loppukommentista kävi ilmi, ihan tosissani en sitä kirjoittanut. Ei sillä, älkää ymmärtäkö väärin - aihe on vakava ja syytä sitä onkin ajatella. En tosissani siksi, etten itsekään hyväksy ihan "heppoisia" eroja. Siis tiedättekö sellaisia, ettei edes viitsitä yrittää, kun nyt vaan kyllästyttää, tai en jaksa. Tänään silmiin osui yhden lemppariajattelijani haastattelu, jota on kiva siteerata tässä kohtaa.

Ensinnäkin, vähän aiheen vierestä, Matti J. Kuronen sanoo ettei

...kukaan mene parisuhteeseen tehdäkseen toista onnelliseksi, vaan ratkaistakseen jonkun oman elämänsä peruskysymyksen.

Jännittävä ajatus perheterapeutilta. Jotenkin hämmentävä, mutta suora ja rehellinen, sillä ainahan meillä on parisuhteeseen ja elämään liittyviä haaveita, joita ei välttämättä yksin toteuteta ja parisuhteeseen ryhtyessään sitä lataa jonkinmoisen kuorman kumppaninsa niskaan, usein täysin tiedostamatta.

Mutta sitten siitä eroamisesta, mihin tuo puolen vuoden takainen (!) viestini liittyi...

Eräs kirkkovaltuutettumme kysyi minulta perheneuvonnan alkuaikoina, että sanotko sinä niille, että ne joutuvat helvettiin, jos ne eroavat. Minä vastasin, että en, koska osa niistä on tulossa helvetistä, Kuronen kertoo.

Tämä on se versio erosta, jonka minäkin hyväksyn mukisematta. Jos kotona olot ovat ihmisarvoa vastaan sotivat, turha jatkaa elämää itseään tuhoavassa parisuhteessa. Mutta - se mitä itsekin tuossa aiemmassa tekstissäni pohdin, että onko kyllästyminen oikea syy erota. Niin juu ei. Tämän kuluneen puolen vuoden aikana minulle on valjennut (sillä kyllä - olen työstänyt aihetta sekä itsekseni että ystäväni kanssa, onhan tämä sen verran koukuttava aihe, joka on jossain kohtaa parisuhdetta pohdittava läpi, jotta ymmärtää itseään), että pitkä parisuhde on ennenkaikkea tahtotila. Avioliittoon vihittäviltä kysytään kirkossa tahdotko? (ilmeisesti myös maistraatissa?) ja sitähän se on. Tahtomista, yrittämistä, tarpomista. Ei elämää ole kukaan koskaan helpoksi sanonut, eikä siten parisuhdettakaan. Ylä- ja alamäkiä tulee - mutta arvatkaa mitä? Toisen valaistumisen hetken koin, kun ymmärsin, että avain onneen on sen tahtomisen lisäksi puhuminen. Sille omalle puolisolle.